
4.3.2020 Historiallinen osakkeiden viikkopudotus vei viimeviikolla osakkeet muutamassa päivässä hintatasolle, joka on viimeksi nähty lokakuussa 2019. USA:ssa on presidentin vaalivuosi, joka perinteisesti merkitsee, että osakkeiden hintoja pyritään tukemaan kaikin keinoin. Tähän käytettään käytetään keskuspankin toimia ja Plunge Protection Team:ia.
Keskuspankki FED lähtikin nopeasti toimimaan ja teki yllätysajankohtana eilen 0,5 prosentin koronlaskun. Tällä oli kuitenkin hämmästyttävän vähän osakkeita nostava vaikutus. FED:ltä näyttää nyt loppuvan aseet markkinoiden elvyttämiseen. Vierenen kuva näyttää, kuinka S&P osakeindeksi tippui nopeasti 50, 200 ja 200 liikkuvan keskiarvon alle, kunnes viime maanantaina oli melkoinen kimpoaminen tukitasolta.
Markkinoiden sulamisen syynä pidetään yleisesti koronavirusta. Mutta viime viikolla tapahtui myös USA:n politiikassa. Demokraattien Bernie Sanders menestyi erinomaisesti USA:n presidentin ehdokas väittelytilaisuuksissa. Sandersin mahdollisuudet päästä USA:n seuraavaksi presidentiksi kasvoivat merkittävästi. Sosialisti Sandersin mahdollista valintaa pidetään USA:n osakemarkkinoiden kannalta hyvin negatiivisena.

11.3.2020 Viruspelko on saanut pörssikurssit ennätysmäiseen syöksykierteeseen. Koronaviruspelko on täysin valtamedian masinoima. Tätä kirjoittaessa on tautiin virallisesti kirjattu sairastuneen 66583 ja kuolleen 4300 ihmistä. Sikainfluenssa sairastutti yksistään USA:ssa 60 miljoonaa ja tappoi 60000 ihmistä. Mitään suurempaa taloudellista seuraamusta ei taudista tullut. Sikainfluenssa ei aiheuttanut paniikkia, tehtaita tai kouluja ei suljettu.
Koronaviruksella
on nyt saatu aikaan maailman laajuinen paniikki. Se, että nyt suljetaan
tehtaat, koulut, yhtiöt ja konferenssit, saadaan aikaan voimakas isku maailman
talouteen.
Tällä
hetkellä maailmassa on aivan liian paljon velkaa. Sitä on kaksi kertaa enemmän
kuin on maailman bruttokansantuote. Velkaa on huomattavasti enemmän kuin
talouden kriisivuotena 2008. Ylivelkaisuus koskee niin valtioita, kuntia, yhtiöitä
ja yksittäisiä kansalaisia.
Niin kauan
kuin velka- ja/tai luottomarkkinat eivät romahda, tilanne pysyy jotakuinkin hallinnassa.
Nyt näyttää, että viruspelon avulla
saadaan tilanne räjähtämään käsiin.
Jotakin perin
juurin kammottavaa kytee piilossa verhojen takana. Koko kaaos itse asiassa
alkoi syyskuussa 2019, jolloin USA:n keskuspankki oli pakoitettu laskemaan
liikkeelle 100 miljardia dollaria yhdessä yössä. Tämä ei suinkaan riittänyt
vaan rahaa on jouduttu siitä lähtien pumppaamaan yhä eneneviä määriä (mm. viime
yönä oli FED:n pakko laittaa 216 miljardia lisää rahaa järjestelmään). Tuollaisia jättimäisiä summia ei tarvitsisi
laittaa liikkeelle, jollei jotain perustuvaa laatua ole vialla järjestelmässä.
USA:n
keskuspankki FED on todellisuudessa erittäin vakavassa kriisitilanteessa, eikä
ulospääsyä näytä olevan. Rahanpumppaus markkinoilla ei enää nostakaan
osakemarkkinoita. Ei auta vaikka FED laski yllätys ajankohtana korkoja, mikä
sinänsä on erittäin poikkeavaa, eikä FED:n puheet siirtymisestä aggressiiviseen
rahapolitiikkaan.
Oheisessa
kuvassa näyttää luottomarkkinoiden (musta viiva) ja osakemarkkinoiden (punainen
viiva) välisen suhteen. Nähdään selvästi se, mikä ylläpitää osakemarkkinoiden
kehitystä. Luottomarkkinoiden alamäki kertoo nyt, että laskuvaraa
osakemarkkinoilla on runsaasti.
Mikä voisi
pysäyttää ennen näkemättömän kriisin? Tällä hetkellä ei keskuspankeilla ole
muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa entistäkin järjettömämpi rahanpainanta ns.
helikopterirahoitus.

13.3.2020 Eilen USA:n Dow Jones (DJ) tippui suurimman pistepudotuksensa historiassa eli 2352 pistettä. Edellinen ennätys oli viime maanantailta 2013 pistettä. Prosentteina mitattuna pudotus oli 9,99 prosenttia, jota suurempi pudotus oliviimeksi 33 vuotta sitten vuonna 1987. Osakkeiden putoaminen Euroopassa olihistorian suurin.
Koronavirus on nyt saanut pääosin syyn kaikkeen taloudelliseen kaaokseen. Todellisuudessasyy on liiallinen velka ja holtiton talouspolitiikka. Virus vain laittoi tuleensytytyslangan. Toki viruksesta voi tulla paha varsinkin jos se menee toiseen ja/taikolmanteen aaltoon.
Vuonna 1348 ihmiskunta oli lähellä katoamistaan. Sinä vuonna musta surma tuli Eurooppaan ja surmasi 60 % Euroopan väestöstä. Virus iski erityisesti Italiaan kovaa. Monet Italian satamakaupungit, kuten Venetsia, vastaanottivat laivoja kaikkialta maailmasta ja monen niistä kantoivat Yearsina pestis virusta, josta musta surman sai alkunsa.
Tästä pandemiasta alkoi nykyaikaisen terveydenhuollon laajat sairaudenestämistoimenpiteet. Venetsiaan perustettiin erityinen hallintoelin estämään laivojen saapuminen satamiin. Jokainen matkustaja, joka saapui tautialueelta joutui 40 päivän karanteeniin, quaranta journi kuten Italiassa sanottiin. Tästä tulee myös kieleemme juurtunut karanteeni sana.
Musta surman vaikutukset arkielämään olivat dramaattiset. Julkista kokoontumistaei sallittu, terveitä työntekijöitä ei ollut tarpeeksi ja kaupanteko pysähtyi.
Koronaviruksen aiheuttamalla pelolla on kiistatta suuri vaikutus talouteen. Tästä on hyvänä esimerkkinä Italia. Maa on suljettu ja kaikenlainen taloudellinen ja muu aktiviteetti on jäätynyt paikalleen. Voi vain kuvitella millainen taloudellinen vaikutus tällä on jo muutenkin talousvaikeuksien keskellä kamppailevaan Italiaan.
Maailman suuriman teollisuustuotannon omaava Kiina oli koko viime kuukauden lähes suljettu. Tämä jo yksistään voi ajaa koko maailman taantumaan.
Lentokoneet, juna ja laivat ovat lähes tyhjentyneet. Turismi, joka muodostaa kymmenen prosenttia maailman bruttokansantuotteesta, on täysin romahtanut. Konsertit ja urheilutapahtumat ovat peruutetut. Olympialaiset ovat myös peruuntumisuhan alla. Nämä ovat vain pieni esimerkki niistä asioita, joilla viruspelolla on vaikutusta ja niiden taloudellinen merkitys on mittava.
Tilanteen aiheuttama vahinko globaalille taloudelle on mittava. Osakkeet ovat nyt pudonneet yli 20 %:ia. Yhtiöiden tulokset putoavat. Useita yhtiöitä menee nurin.Verotulot tippuvat ja valtioiden velkaisuus kasvaa rakettimaisesti.
Keskuspankit ovat nyt voimattomia. Tavallisesti suuren talous kriisin koettaessa keskuspankit astuvat esille ja rauhoittavat tilanteen. Ei tällä kertaa, ammukset on jo käytetty.

16.3.2020 Näyttää siltä, että nyt on tapahtunut se, mitä näillä sivustoilla on jo vuosia varoiteltu. Kaikkien talouskuplien äiti on puhjennut.
USA:n
keskuspankki FED on nyt suunnattomissa vaikeuksissa. Eilen FED julkaisi toisen
hätäleikkauksen korkoihin viikon sisällä. Tällä kertaa leikkaus oli suurempi
kuin koskaan. FED laski ohjauskoron prosentilla nollaan. Samalla FED julkaisu
700 miljardin dollarin suuruisen uuden määrällisen elvytyspaketin (QE).
Monet
talouden asiantuntijat ovat jo pitkään ounastelleet, että tähän on lopulta
pakko mennä. Kun rahan pumppausta on alettu antaa markkinoille, sitä ei voi
koskaan lopettaa. Paluuta normaalitilanteeseen ei ole.
FED siis on
nyt käytännössä tehnyt kaiken voitavansa nostaakseen markkinat uudelleen
nousuun. Kauhunäytelmä lähenee finaaliaan, sillä osakemarkkinat jatkavat
syöksyään elvytyspaketista huolimatta. Tätä kirjoittaessani on Dow Jones
indeksi tänään yli kahdeksan prosentin laskussa, joka on pisteissä lähellä 2000:tta.
FED on
laukaissut viimeiset ’ydinaseensa’ markkinoille. FED laski viimeisten kahden viikon aikana korkoja 1,25 %:ia, laski
liikkeelle 1500 miljardin Repo-ohjelman ja 700 miljardin QE-ohjelman. Mikään
näistä ei siis estänyt markkinoiden romahtamista.
FED:llä on
nyt edessä todellinen kriisien myrsky. Ensimmäisenä on pandemian laukaisema
taantuma tai mahdollinen lama. Toinen suuri riski on yhtiöiden 4000 – 5000 miljardin
dollarin velka.
Pandemia on
aiheuttanut globaalin talouden hyytymisen. Viimeiset Kiinasta tulleet
talousluvut viittasivat taloudellisen toimeliaisuuden romahtamiseen ja lamaan.
USA on menossa kohti samanlaista tilannetta. Ravintoleiden asiakasmäärät ovat
tippuneet pahimmillaan 60 prosenttia. Erilaiset tilaisuudet ovat peruutettu ja
ihmiset pysyvät kotonaan. Kuluttajat ovat vähentäneet oleellisesti kulutustaan.
FED ei voi mitään estääkseen tilannetta pahenemasta. Se ei enää voi leikata korkoja niiden ollessa nyt nollassa. Riskipitoisten velkakirjojen markkinoiden yli kymmenen vuotta jatkunut nousu näyttää olevan ohi (oheinen kuva). Yhtiöiden velkakirjat muodostavat 10 000 miljardin dollarin talouskuplan, josta 1 500 miljardia dollaria ovat riskilainoja ja 4000 miljardia vain askeleen päästä niistä. FED ei voi ostaa näitä velkoja. Osakemarkkinat seuraavat näiden velkakirjojen kehitystä.

17.3.2020 Viruspelosta, jota tiedotusvälineet ovat ruokkineet kaikin mahdollisin tavoin, on tullut pahin kriisi ihmiskunnalle sitten toisen maailman sodan. Koronavirus on nyt tappanut 7500 ihmistä. Arvioidaan, että vääränlaatuisen ruuan syönnin seurauksena kuolee 50000 ihmistä päivässä, 400000 ihmistä kuolee vuodessa tupakoinnin seurauksena, satoja tuhansia saa surmansa vuodessa liikenneonnettomuuksien ja alkoholin seurauksena ja influenssa tappaa vuosittain n. 60000 ihmistä. Tästä voidaan ymmärtää, että koronaviruksen merkitys on toistaiseksi vähäinen ihmisen selviytymisen kannalta. Mutta niillä toimenpiteillä, joihin on ryhdytty sen leviämisen estämiseksi, on suuret vaikutukset. Sen vuoksi useimmat suuret yritykset toimivat nyt vajaatehoisesti. Emme kuitenkaan voi tietää, mitä koronaviruksesta myöhemmin voi tulla. Kuuluisa espanjan tauti kesti 3-4 vuotta ja tuli kolmessa aallossa, josta kaksi viimeistä aiheuttivat eniten kuolemia. Tällä hetkellä ei mikään viittaa, että koronaviruksesta tulisi vastaavanlainen. Useampi aalto on kuitenkin mahdollinen.
Viime
maanantaina oli pahin pörssipäivä sitten vuoden 1987 ja tänään ilmiömäisiä
liikkeitä markkinoilla mm. punta, arvometallit ja öljy tippuvat kuin kivet tätä
kirjoittaessani. Viimeisen kuuden pörssipäivän aikana on kolme kertaa rikottu
historian suurin pistemääräinen pudotus. Elämme siis historiallisia päiviä,
jotka muistetaan vuosikymmeniä tai kenties vuosisatoja.
Kun tutkii
historiaa, voi nähdä, että paluu kurssien huippulukemiin kestää useita vuosia.
Vaikka on luultavaa, että ennätysnopean putoamisen jälkeen tulee jossain
merkittävä lyhytaikainen nousuralli.
Viimeinen
vaihe romahduksessa on ns. helikopterirahoitus, jossa rahaa jaetaan
tavalliselle kansalaiselle. Eilen Trumpin hallinto esitti, että kansalaisille
jaettaisiin 1000 dollaria per asukas.
Keskuspankit
voivat luoda tyhjästä loputtomasti rahaa ja ostaa sillä koko maailman. USA:n keskuspankki FED näyttää tietä; ensin
tehtiin FED:n normaaliaikataulun ulkopuolelta kaksi hätäkoroleikkausta ja nyt
ollaan nollan tuntumassa. Sitten julkaistiin 700 miljardin dollarin
elvytyspaketti. Repo-markkinat saivat ensin 1500 miljardia ja sitten uudestaan
1000 miljardin paketin. FED ilmoitti tämän jälkeen ostavansa yhtiöiden
velkakirjoja. Lisäksi aukaistiin Euro-Dollari vaihtokanava, mikä viittaa vahvasti
siihen, että varaudutaan eurooppalaisten suurten pankkien kaatumiseen.
24.3.2020 USA:n keskuspankki (FED) julkisti eilen uuden rajoittamattoman elvytyspakettinsa (QE). Monet talouden asiantuntijat ovat ennustaneet tämän; kun halpaa rahaa aletaan jakamaan tuhansia miljardeja dollareita, joudutaan kierteeseen, josta ei ole ulospääsyä. Julkistusta voi seurata lyhytaikainennousu osake- ja velkakirjamarkkinoilla.
Kun koronavirus tuli ihmisten tietoisuuteen vuoden alussa, ei juuri kukaan ollut sellaisesta aikaisemmin kuullut. Nyt eletään tilanteessa, jossa esim. suomalaisten sanomalehdet ovat suuremmaksi osaksi kertomuksia tämän taudin tilanteesta ja sen vaikutuksista. Myös keskuspankit ovat joutuneet
vaarallisempaan tilanteeseen kuin koskaan aikaisemmin.
Riippumatta enää siitä miten pandemia kehittyy, on kaikkien talouskuplien äiti nyt puhjennut. Nähtäväksi vain jää minkälaisia seurauksia velkakuplien puhkeamisesta lähiviikkoina seuraa. Kaikkialla on luotto- ja velkamarkkinoilla siirrytty nousevista markkinoista laskeviin.
FEDiltä on siis päättänyt lisätä yhtiöiden ja valtion velkakirjojen ostoja ja myös ns. helikopterirahoitusta pyritään toteuttamaan, vaikka ainakin toistaiseksi esitys ei ole mennyt kongressissa läpi. Kun nämä yhdistetään kaikkiin pelastuspaketteihin, puhutaan tuhansien miljardien dollareiden piristysruiskeista markkinoille. Tämä alkaa jo väkisinkin aiheuttamaan inflaatioita. Velkakirjojen korot ovat alkaneet nousta. Tämä kertoo velkakirjamarkkinoilla alettavan odottaa inflaation nousevan.
Inflaation alkaminen kertoo talouskriisin ensimmäisen vaiheen deflatorisen romahduksen lähenevän loppuaan ja inflatorisen hyökyaallon saapumisesta.
USA:n hallinnolla on tällä hetkellä n. 23 000 miljardia dollaria velkaa ja budjettivajaus, joka pitää täyttää lisävelalla, on yli 1000 miljardia dollaria vuodessa. Tämä kaikki ’menestyksekkään’ kymmenen viime vuoden jälkeen. Tänä aikana talous laajeni ja osakekurssit nousivat raketin tavoin.
Osakekurssien laskunopeus on toistaiseksi ollut nopein. Vasemmalla alla on verrattu Dow Jonesin kurssia vuonna 1929 alkaneeseen kehitykseen, joka on ollut historian pahin. Nyt alkaneella pudotuksella on kaikki edellytykset päätyä osakekurssissa 80-90 prosentin pudotukseen taloushistorian nopeinta vauhtia.

Onko DJ:n nykykurssilla (sininen viiva) 1929 talousromahduksen (punainen viiva) mukainen tulevaisuus.

FED:n tase on alkanut jyrkän nousun, jolle ei lähitulevaisuudessa loppua näy.