9.8.2026 Hyvin poikkeuksellinen toimenpide tapahtui äskettäin kun Yhdysvallat alkoi tukea Japanin jeniä. Japania uhkaa vakava talous- velka- ja valuuttakriisi. Tilannetta pahentaa öljytoimitusten ehtyminen maahan. Suurin osa maan öljystä on tullut Persianlahdelta, joka Iranin sodan vuoksi on lähes kokonaan ollut sulkeutunut öljytoimistuksista.

On selvää, että velkakriisi uhkaa kaikkia G7- maita, koska niiden rahoituskustannukset nousevat lähikuukausina ja ongelmaa korostaa Hormuzin salmen sulku. Odotetusti Japani on ensimmäisenä tulilinjalla. Tällä on melkoinen vaikutus USA:n velan hallintaan, sillä Japani on suurin USA:n velkakirjojen ostaja. Viime kuukausina nähty Japanin jenin arvon on romahtaminen ja tämä merkitsee, että Japanin kyky ostaa USA:n velkakirjoja on heikentynyt. Jos tilanne jatkuu velkakriisi uhkaa akuutisti myös Yhdysvaltoja.
Japani on ollut edelläkävijänä länsimaiden velkaantumis kehityksessä. Kun Japanin velka suhteessa bruttokansantuotteeseen nousi 100 %:n yli vuonna 2001, USA pääsi samaan tilanteeseen vuonna 2015. USA aloitti nollakorko politiikan ja määrällisen elvytyksen vuonna 2008. Japani oli aloittanut vastaavat toimenpiteet lähes kymmenen vuotta aikaisemmin.

Japani on kansallistanut lähes koko talousjärjestelmänsä. Tänä päivänä Japanin pankki (BOJ) omistaa 50 % Japanin velasta ja on Japanin osakemarkkinoiden suurin omistaja. BOJ on kymmenen suurimman osakkeenomistajan joukossa 90 %:ssa Japanin Nikkei 225 osakkeissa. BOJ:n tase on suurempi kuin Japanin BKT. BOJ:n aktiivien velkakirjojen osto on vaikuttanut Jenin arvoon kuten oheinen kuva osoittaa. Jenin arvo on tippunut yli 50 % vuoden 2012 jälkeen ja on nyt kriittisellä tuki tasolla. Jos tämä taso menee rikki Jeniä uhkaa lähes vapaa pudotus.

Japanin tilanne on vakava ja valtio puuttuu nyt aktiivisesti valuuttamarkkinoihin pönkittämällä jeniä. Kriisin läheisyyttä kuvaa se, että maa käytti toissa viikon torstaina ennätysmäiset 52 miljardia dollaria Jenin ostoon. Japani, jonka talous on maailman neljänneksi suurin, on pahan velkakriisin partaalla. Yhdysvallat jenin tukiostot ovat ensimmäiset kolmeenkymmeneen vuoteen.
24.8.2026 USA:n hallinto joutuu turvautumaan hätäkeinoihin ylläpitääkseen velanottoaan. Valtion velkakirjat edustavat riskitöntä sijoitusta, joka on pohjana arvioitaessa muiden riskipitoisten sijoitusten kuten osakkeiden ja kiinteistöjen arvoja. USA:n hallinto ilmoitti yllättävänä ajankohtana, että se kaksinkertaistaa USA:n pitkäaikaisten velkakirjojen ostojen määrää. Alunperin ostoja piti tehdä 2 miljardin dollarin edestä, mutta nyt vähintään 4 miljoonan dollarin edestä alkaen 9. syyskuuta. Ostot käsittää 10 vuoden velkakirjoista 30 vuoden velkakirjoihin ja jatkuu 4. marraskuuta asti. Rebublikaaniselle puolueelle olisi ollut hyvin kiusallista, jos velkakirjojen korot nousisivat jyrkästi juuri ennen välivaaleja. Korot ovat olleet noususuunnassa kuten viereinen valtion kymmenen vuoden velkakirjojen koron kehitystä esittävä kuva näyttää.
Vuoden 2020 pandemian aikainen raju reaktio velkakirjojen hinnoissa, on tehnyt USA:n hallinnon nyt varovaiseksi. Tämä tapahtuu leikkaamalla lyhyiden valtion velkojen korkoja ja rahanpainannalla sekä ostamalla pitkäaikaisia valtion velkakirjoja. Samalla yritetään pitää osakemarkkinat rauhallisena. Tähän on syynsä, sillä 45 % kotitalouksien varallisuudesta on sidottuna osakkeisiin.
Korkojen nousu merkitsisi osakkeiden arvojen jyrkkää putoamista ja tätä hallinto nyt pyrkii kaikin tavoin välttämään. Operaatio nosti jyrkästi arvometallien arvoa dollarin arvon laskiessa. Osakkeet nousivat lievästi. Velkakirjojen arvojen lasku ja samalla niistä saatujen korkojen nousu uhkaa koko talousjärjestelmää, joten mieluummin ollaan uhraamassa dollarin arvo kuin annettaisiin korkojen nousta.